maanantai 16. marraskuuta 2009

Toinen mekko

Minnin innoittatamana myös minä tein mekon. Kaavoina käytin Minnin Joka tyypin kaavakirjasta piirtämiä, mutta hihakaavat nappasin Yoshiko Tsukiorin Ihanat mekot ja tunikat -kirjasta. Tulipahan käyttöä ikivanhalle farkkukankaanpalalle, vaikka mekko ei ihan täydellisesti istukaan kaula-aukosta ja takaata. On tätä kuitenkin käytetty.


Puikon lennossa ollaankin investoitu viime aikoina neuleohjeiden sijasta ompelukirjoihin. Kokoelmiin kuuluu aikaisemmin mainittujen lisäksi Wenlan Chian Twinkle sews. Ihastuin Big city knits -neulekirjassa olleisiin mekkoihin niin, että ennakkotilasin Twinkle sews -kirjan jo viime talvena. Mekkojen suhteen kirja on kyllä osoittautunut pettymykseksi. Muoti on vissiin muuttunut Big city knitsistä jo niin paljon, ettei sellaisia ohjeita kirjasta löydy. Mutta muuta ihan mielenkiintoista, esimerkiksi paitoja ja hameita, kirjasta kyllä löytyy. Hirveän tarkkaan en ole kirjaa vielä ehtinyt tutkimaan. Kaavat löytyvät muuten cd:ltä, saa nähdä miten niiden käyttö sujuu, jos joku malleista pääsee joskus työnalle.

Ei kommentteja: