Peiton tuleva käyttäjä majailee vielä äidin masussa, mutta koko näyttää olevan ihan kohdillaan.
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Valmista tuli!
Virkkuukerhossa valmistui vauvalle peitto.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Kilpikonna – taas
Tämä Dropsin kilpikonna oli ainoa lahjapakettiin ehtinyt käsityö. Toisen annoin lahjakorttina, saaja päättää mitä sillä saa. Nyt ollaan vasta ideavaiheessa.
perjantai 26. joulukuuta 2008
Sukat

Kiireinen syksy ja kameran puutos aiheutti sen, että blogi on jäänyt Minnin varaan. Uuden vuoden lupaus: ei enää niin paljon kiireitä, että neulomiselle ja muule kivalle ei jää aikaa.
Kameran puutoksen korjasi joulupukki. Ehkäpä saan nyt päivitettyä blogiakin hieman useammin.
Sainpa kuitenkin jouluksi jotain valmista. Kuvassa sukat lämmittävät jo uuden omistajan varpaita. Täytyy tunnustaa, että kyseessä oli hyvin pitkä projekti: toinen sukista valmistui jo n. 3-5 vuotta sitten jouluksi, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tehtyä toisenkin. Onneksi lahjottavan varpaat eivät ole enää kasvuiässä.
Silmukkamäärät ja ensimmäinen sukka on tehty jonkun vanhan Novitan ohjeen mukaan. En vaan enää löytänyt kyseistä lehteä, joten toisen sukan tekoapuna käytin tätä ohjetta.
Olipa muuten mukava tehdä sukka pitkästä aikaa. Ehkä niitä tulee lisää. Itselle...
maanantai 8. joulukuuta 2008
perjantai 21. marraskuuta 2008
Rund stjärna i gult – tähti
Jo kauan mielessäni on ollut hämärä ajatus ihan yksinkertaisesta tähdestä/lumihiutaleesta, vähän sellaisesta kuin ne paperista leikatut joita laitetaan sinitarralla ikkunaan. Mallia ei vain ole löytynyt mistään, löytämäni tähtikuviot olivat sellaisia, että tarvitseeko niihin ohjettakaan. En halunnut pitsiliinaa enkä ketjusilmukkatähteä. Viime lauantaina se löytyi, äidin aarteista. Vanhasta lehtileikkeestä, taisi olla 70-luvulta. Mutta voi, leikkeessä olikin vain kuva, ohje puuttui. Äiti teki kuvan perusteella illan mittaan ohjeen ja nyt voin minäkin tehdä tähtiä!
Nyt tarvitaan vain ohuempaa lankaa ja pieni virkkuukoukku. Virkkaaminen oli aika kivaa vaihtelua kutomiselle. Mitä näistä tulee ja tuleeko mitään, siitä myöhemmin.
Nyt tarvitaan vain ohuempaa lankaa ja pieni virkkuukoukku. Virkkaaminen oli aika kivaa vaihtelua kutomiselle. Mitä näistä tulee ja tuleeko mitään, siitä myöhemmin.
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Palatossut nro 2
Meillä juhlittiin eilen synttäreitä. Juhlissa mukana olivat uudet palatossut. Näillä irtosi tanssi jo edellisenä iltana. Nyt on kummallekin, ehkä teen vielä vieraille.
Vaikka nämä olivat jo toiset, en oikein vieläkään hahmottanut miten ne ruudut menevät, ja ensimmäinen tossu kiinniommeltuna olikin lähes pelkkää harmaata päällepäin. Sitä piti vähän purkaa ja korjata. Minulla on muutenkin tapana jättää mittaaminen ja sovittaminen usein siihen vaiheeseen, kun työ on jo valmis. Tuo tapa tietää useimmiten enemmän tai vähemmän purkamista.

Valmistunut on:
Palatossut Dropsin ohjeella
Lankana kaksinkertainen 7 veljestä ja vastaavan paksuista muuta jämälankaa puikoilla nro 4.
Huomioita: Vaikka ohjeessa varoitellaan että neliöiden pitää olla tasan neliöitä, niin näissä ei ollut. Tein vahingossa 18 silmukkaa leveät mutta vaan 16 kerrosta. Eihän siitä neliötä syntynyt, mutta tossut kylläkin.
lauantai 1. marraskuuta 2008
Slipoveri

Oi! Tämä on jo toinen Phildarin neule. Myös edelliseen olin oikein tyytyväinen. Phildarin ohjeet on niiin selkeitä, ainakin verrattuna Twinklen ohjeisiin.
Valmistunut on:
Phildar Automne 006, malli 14
Lanka: Drops Alaska 12 kerää (muistaakseni)
Koon 42/44 ohjeella tuli sopiva 36/38 kokoiselle. Tein ihan vähän pidemmän, vahingossa.
Opittua: saumojen ompelu ilman että ne on täynnä reikiä! Joskus ohjeiden lukeminen kannattaa, ehkä useamminkin. Tässä tapauksessa olisi kannattanut jo aikapäiviä sitten.
Slipoveri ihastutti myös kerholaisia ja ohje on jo annettu eteenpäin. Samassa lehdessä on myös hieno villatakki, sitä tarvittaisiin juuri nyt. Mutta ensin ainakin palatossut toiselle.
Uusi ihana vauva on niin pieni että villatakki onkin valtava!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)